NOPEAT JA HELPOT AAMUPALAT

Syötkö sä aamupalan joka aamu? Onnittelut, jos syöt. Jos et, kerron sinulle muutaman asian, miksi kannattaisi syödä.

Elimistö on paastonnut yön ajan ja aamulla se suorastaan huutaa nestettä ja ravineita. Jo ison vesilasillisen juominen herättää kroppaa mukavasti yön jäljiltä ja antaa potkun aineenvaihdunnalle. Itse juon aamujuoman joka aamu, siitä saan nestettä sekä ravinteita heti herättyäni ja vasta aamutoimien jälkeen ryhdyn valmistamaan aamupalaa. Älä siis mene pelkällä kahvilla ja kuivata yön aikana kuivanutta kroppaa entisestään.

Elimistö tarvitsee toimiakseen ravinteita. Aivot tarvitsevat toimiakseen ravinteita. Mieti, kuinka paljon enemmän saisit aamun tunneista irti, jos syöt aamupalan. Kun aivot saaavat energiaa, pää toimii huomattavasti paremmin ja olet silloin myös tehokkaampi.

Painonhallinnan kannalta on tärkeää syödä aamupala. Kun syöt kunnon aamupalan ja lounaan, saat energiaa pitkäksi aikaa eteenpäin ja ehdit kuluttaa päivän aikana syömäsi energian. Jos alat tankata vasta myöhemmin, suurella todennäköisyydellä syöt kerralla liian suuren määrän enrgiaa tai napostelet pitkin päivää. Yötä vasten ei tarvitse syödä isoa määrää ruokaa, sillä levossa energiaa kuluu vähemmän. Yöllä elimistön on tarkoitus palautua päivän rasituksista, mutta jos syöt illalla myöhään suuren aterian, niin verenkiertosi keskittyy ruuansulatuksen ympärille, vaikka sen pitäisi keskittyä aivoihisi. Tästä johtuen olosi saattaa olla aamulla tokkurainen. Syö siis illalla kevyesti!

Unen aikana palautumisesta olisi lisääkin juttua, mutta tämän piti olla aamupalapostaus. Tässä siis muutama helppo aamupalaresepti sinulle. Itse syön päivästä riippuen erilaisia aamupaloja. Jos on kevyt päivä, niin kevyt smoothie on hyvä. Jos menen aamupäivällä treenaamaan, syön hieman enemmän.

VIINIMARJA-BOWL ELI LUSIKOITAVA SMOOTHIE

Saat smoothiesta lusikoitavan, kun käytät vähemmän nestettä ja jäisiä marjoja ja hedelmiä.

Yhdelle:

  • 1 kukkurallinen dl viinimarjoja
  • Puolikas banaani
  • 1 raaka kananmuna
  • Päälle: pellavarouhetta, kookoshiutaleita ja cashewpähkinöitä. Jos et jaksa koristella, nämä voi heittää myös blenderiin muiden joukkoon ja ajaa tasaiseksi.
  • Valmistus on niinkin helppoa, että laitat ainekset blenderiin ja surautat tasaiseksi.

 

IMG_20180708_083840.jpg

IMG_20180708_083809.jpg

IMG_20180708_083356.jpg

MANSIKKA-BANAANI-SMOOTHIE

Tämän smoothien tekemistä täytyy sen verran ennakoida, että laittaa siemenliman valmistumaan jo edellisenä iltana. Itse teen sitä kerralla suuremman määrän, niin siitä riittää useampaan aamupalaan.

Siemenlima:

  • 2 rkl chiasiemeniä
  • 2 rkl pellavansiemeniä
  • 1 dl kauramaitoa tai vettä
  • Laita siemenet purkkiin tai lasiin, kaada neste päälle ja sulje kansi tai peitä kelmulla ja anna olla jääkaapissa yön yli. Aamulla simenlima on valmista.

Yhdelle:

  • 1 dl mansikoita
  • puolikas banaani
  • 1 dl maustamatonta jogurttia
  • 1 kauhallinen heraproteiinijauhetta, joko maustamatonta tai maustettua. Tässä käytin valkosuklaa-makua.
  • Päälle: kookoshiutaleita, mulperinmarjoja ja pensasmustikoita
  • Pohjalle: puolet yllä olevasta siemenliman määrästä
  • Laita ainekset blenderiin ja surauta tasaiseksi, kaada lasiin siementen päälle ja nauti. Voit sekoittaa halutessasi siemenliman valmiin smoothien joukkoon ennen juomista.

 

MUNAKAS-LEIVÄT

Voit syödä kevyemmin pelkän munakkaan, tuhdimmasti syö munakas leipien päällä.

  • 1 lehtikaalin lehti
  • tomaattia
  • leikkelettä
  • öljyä, suolaa, pippuria
  • 2 kananmunaa
  • Superkauraleipää tai haluamaasi muuta leipää
  • Laita pannulle tilkka oliiviöljyä, revi lehtikaalin lehti, leikkaa tomaatti ja kinkku paloiksi ja lisää pannulle. Kääntele hetki ja riko paistoksen päälle kaksi kananmunaa. Paista hetki molemmilta puolilta. Kääntäminen on helpompaa, jos puolitat munakkaan paistolastalla ennen kääntämistä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Lopuksi haluaisin kuulla, syötkö sä aamupalaa ja mitä syöt? Aiotko kokeilla jotain näistä aamupalaresepteistä?

Aurinkoista sunnuntaita!

 

XOXO

 

 

 

Advertisements

2 Comments Add yours

  1. Ihanat reseptit, ja hyvää asiaa aamupalan tärkeydestä ❤

    Liked by 1 person

    1. Kiitos💛 Aamupala on parhautta 👌🏻

      Liked by 1 person

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s