RUOKAA JÄÄKAAPIN JÄMISTÄ

Meillä kaikilla on varmasti erilaiset jääkaapin jämät, niinpä et välttämättä voi kopioida näitä annoksia suoraan oman jääkaappisi jämistä. Voit silti saada inspiraatiota oman arkesi ruokailuun tai ideoita siihen, mihin käyttää nuupahtaneet kasvisten loput jääkaapin vihanneslokerosta.   1. Lasipurkissa lilluu muutama fetapala mausteisessa öljyssä. Kokoa salaatti niistä mitä kaapista löytyy ja lisää fetapalat salaatin päälle. Erillistä…

TÄYTETYT TOMAATIT JA KESÄINEN SALAATTI

Tein instagramissa aiemmin tällä viikolla kyselyn, että luetko blogista mielummin treeneistä vai resepteistä ja kaksi kolmesta vastasi, että resepteistä. Kyselyn mukaan resptien lisäksi teitä kiinnostaa painonhallinta ja treenivaihtoehdoista kotitreenit salitreenien sijaan. Kaikkea toki on tulossa, mutta eniten sitä, mistä tykätään lukea. Ostin eilen kaupassa käydessäni isoja tomaatteja. Olivat ihan normaaleja tomaatteja, eivät pihviversioita, mutta kasvaneet…

Banaanimuffinssit

Miten sitä muutenkaan loman aloittaisi kuin leipomalla. Oikeasti leivon nykyään todella harvoin. Meidän asunnossa ei ole pakastinta, niin kaikki on syötävä melkein heti, mitä tekee. Ja ehkä ihan hyvä asia, että ei voi leipoa pakastinta täyteen herkkuja, muuten en varmaan muuta söisikään. Mistä lähti ajatus näihin banaanimuffinsseihin? Olimme vissiin yliarvioineet banaaninkulutustamme, kun keittiön kulhossa oli…